Etusivu
Kokoomus Joutsassa:
Kokoomus haluaa olla positiivisella tavalla uudistamamassa Joutsan kuntaa. Kokoomus tuo selvästi esiin seuraavat teesit kunnan toiminnan parantamiseksi:
- Kuntataloutta tulee hallita ja ennakoida paremmin
Kuntataloudessa on hallittava menoja ja tuloja. On osattava ennakoida sekä tehdä investoinnit että strategiat ennusteisiin nojaten. On hallittava sijoitettua pääomaa ja kunnan varallisuutta tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Joutsan kuntatalouden suunta on mahdollista kääntää positiiviseksi. Tähän tarvitaan realistinen ja strateginen kehittämisote. Näpertelemällä marginaaliasioiden kanssa tasapainoa ei koskaan tulla saavuttamaan. Kaikkien kunnan työntekijöiden ja valtuutettujen on myös otettava omaan tekemiseen yrittäjämäinen ote ja halu tehdä muutos kuntatalouteen. Tähän kehitykseen kokoomus haluaa olla aktiivisesti vaikuttamassa.
- Katse on käännettävä tulevaan ei menneeseen
Politiikassa menneiden asioiden kaivaminen ja virheiden etsiminen eivät johda mihinkään. On rohkeasti ja ennakkoluulottomasti katsottava eteenpäin. Politiikan pääasiallinen tehtävä on yhteisten asioiden hoitaminen ja kunnan asukkaiden sekä yritysten menestymisen turvaaminen. Joutsan tulevaisuus vaatii rohkeita ratkaisuja, ei menneiden vatvomista. Tähän kokoomus on valmis.
Joutsan kunnan poliittisessa ajattelussa on nyt muutoksen aika. Tarvitaan johtajuutta ja halua menestyä. Menestyvän kunnan muutoskyvyn taustalla on innovatiivisuus, joka varmistaa, että asiat etenevät. Jokaisen kunnan tulee jatkuvasti uudistaa toimintaansa kaikessa tekemisessä.
Joutsan Kokoomus
Kokoomuksen toiminta Joutsassa on hyvin aktiivista. Joutsassa toimiikin kolme kokoomusyhdistystä:
- Joutsa Kokoomus ry
- Joutsan Yrittäjäkokoomus ry
- Joutsan Seudun Kokoomusnuoret ry
Palaute
Palautesivulla on lomake, jonka kautta voit jättää palautetta sivustosta tai olla muuten vaan yhteydessä paikallisyhdistykseemme.
|